Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Tähän foorumiin toisten luettavaksi matkapäiväkirjat tekemistäsi mp-matkoista.
Avatar
SaPe
Viestit: 6
Liittynyt: 01 Heinä 2013 21:55

Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja SaPe »

En vuosiin ole kirjoitellut mitään, mutta nyt ajattelin, että olisi kiva laittaa pientä muisteloa ajoreissuistani, joita värittää lievä harhaanajotaipumukseni. Karttakirja on vakiovarusteeni, kun lähden liikenteeseen prätkällä. Ja ei, mulla ei ole navigaattoria, eikä tule. Mitä iloa siitä olisi, että pääsisi niin helpolla ;)

Tämän reissun tarkoitus oli mennä treenaamaan prätkän käsittelyä Kangasalalle.

Lauantaiaamu klo 5.30, johan sitä voi heräillä. Herätyskin olisi kuudelta. Illalla en jaksanut enää katella reittiä Kangasalalle, joten katson sen nyt aamulla. Jahka saan aivot käyntiin.

Taitaapi olla paree, että meen suorinta tietä, kun saan kuitenkin aikaa kulumaan. Joten 130:stä Hämeenlinnaan, sieltä 57:aa Pälkäneelle ja siittä Kangasalalle. Paluumatkan voi sitten kurvailla pikkuteitä. Jos vaikka Hauholta lähtis 305:sta pujottamaan alas kymppitielle ja sieltä 290:lle. Voisi sitten käydä myös Suvirannassa. Google maps esiin ja reittiä printtaamaan. Tää on näppärä laitos, kun saa muutettua ehdotetun reitin juuri sellaiseksi kuin haluaa. Miten hiivatissa tää härveli saa matkan pituudeksi 339km? Eihän sen pitäisi olla edes 200km:ä. Ahaaaa! Tuolla on pari ylimääräistä mutkaa... Otetaas uusiks... Noniin, nyt näyttää hyvälle, ei muuta kuin paperille. Printtaus päälle netti kiinni ja kone, ei tartte niistäkään enää sitten huolehtia. Mitä, eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii... Miksi tuo lopettaa printtauksen kesken kaiken? Mitä, mitä, mitä? Nojust... Kannatti sitten sammuttaa tietsikka. Tiedänpähän nyt, ettei tuossa printterissä ole omaa muistia. Eihän näillä vaillinaisilla ajo-ohjeilla mitään tee. Kyllä mää Turengista jo kotio löydän, mutta sinne... Onneks on karttakirja 8-)

Sääolosuhteiden pakosta riittävästi vaatetta päälle ja liikenteeseen ennen puol kasia. Perillähän pitää olla jo puol ykstoista. Alkumatka sujuu vallan mainiosti, onhan 130:nen jo entuudestaan tuttu. Hiaman kalsa sää, mutta ei kuitenkaan sada. Rauhallinen tie, yksi auto, kaksi autoa, pyöräilijä, kolmas auto. Toisaalta mitä muuta voi odottaa lauantaiaamuna ennen puol yhdeksää. Niin, yksi koirankus.. eiku -ulkoiluttaja. Pari pikku stoppia, jottei pääse kangistumaan kylmästä...

Hämeenlinna häämöttääkin jo... Mihis mun pitikään...? Ja täällä sitä ollaan, H:linnan liikennevaloissa :oops: Eikun parkkiin ja tarkastamaan reittiä. Hämeenlinnan urheilutalon pihassa on aikamoinen kuhina, immeiset juhlatamineissaan kiiruhtamassa lämpöiseen saliin juhlistamaan jotain ja mä prätkän kanssa parkissa tutkailemassa karttaa. Jaa, että motarille :| no mennään sit...

:D Jahuuu! Pääsin 57:lle. Kangasala, täältä tullaan... Hattula? Millon, miks, mä oon täällä käyny? Oliko se sillon, kun veljen kanssa ajettiin isän luo, ihan pienen mutkan kautta? Edelleen ihmettelen, onko tämä harhailutaipumus tarttuvaa. Mierola... Niin ainakin tuolla on tullut kerran käytyä... Lepaa, mun on pitänytkin kartasta katsoa missä se on. Harmi, ettei ole aikaa käväistä kaverilla kylässä, mutta tiedänpähän missäpäin hää asuu..

Melkein Pälkäneellä ja olisi pikkunälkä. 12-tiellehän mun piti pyrkiä ja tuossa oli Alvettulan risteys ja yhteys 12:lle. Voi ny sun... Taasko mä ajoin ohi? Emmää voinu, enhän... Hitsi, pakko pyssätä taas kattomaan reittiä. Tuossa onkin kivan oloinen paikka JS-kauppakioskipizzeria. Saan tankattua samalla. Parkkiin...

Kahvia ja ruisleipää, kyllä jo onkin näl... Mitä hiivattia? Ei toi kello voi olla oikeessa... Samaa näyttää mun rannekello.. Miten halvatussa... Eihän mulle pitäny tulla kiire ja nyt kello on jo varttia vaille kymmenen, paljonko tästä oli matkaa, myöhästynkömätaas, mitenmäsaanaikaakulumaannäinpäljon? Tää reissarikin jää kurkkuun kiinni, emmää ehdi syömään tätä, kahvikin on liian kuumaa... Voi pentele! Se reitti... Huuh, onneks oon oikealla tiellä. Eikä matkaakaan enää kuin alle 40 km, kunhan en enää aja harhaan... Yksi risteys vasempaan 12:lle ja yksi oikealle Kangasala,Vatiala-liittymästä ja melkein perillä...

Jesh! 12:lla... Tätä vaan suoraan eteenpäin. 80km/h, eiks täällä oikeesti saa ajaa lujempaa, miksi? Mulla on kiire! Ja tuokin köröttelee tuossa seittemääviittä, kääntyis ny jonnekin :x Haa! Satasen rajoitus, hanaa ja ohi :?: Mitä ihmeen järkeä on näissä 200m:n 100km/h rajoituksissa, kun muuten on 80:n rajoitus. Kummallista... No, körötellään sitten...

Kangasalan liittymä... Meni jo... Voi... Aaaaaaarrrrrgh! Missä mä pääsen ympäri, tää muuttu jo motariks? Tampereelle astiko mun pitää mennä? Nyt mä myöhästyn taatusti... Apua! Miten täältä pääsee poooiiis? Okei... Tuosta ylös ja takas... Eiku, tuolla seuraavassa liittymässä lukee Vatiala, emmää mennykään ohi... Mutta miten mä pääsen takas tonne... Tuosta, jeee, taas yksi onnistuminen... Vatialantie ja yksi risteys jäljellä. Mä pääsin perille ja oon ajoissa :D

Paluumatkaa ja niitä mutkateitä voi sitten tiirata tarkemmin, kun on aika lähteä takas... Nyt harjoittelemaan hidasajoa, ympyräajoa ja jarrutusta... Missähän opetetaan ajamaan reittisuunnitelman mukaan paikasta A paikkaan B?
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~
~*~*~ Harhaan voi ajaa, mutta ei eksyä, aina löytää tuttuun paikkaan ~*~*~
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~

Avatar
SaPe
Viestit: 6
Liittynyt: 01 Heinä 2013 21:55

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja SaPe »

Treenit on treenattu ja makkaratkin jo mutustettu. Paluureitin suunnittelu voi alkaa. Siitä on ihan kuvakin todisteena, että karttakirjaa on tiirailtu ennen lähtöä. Suunnitelma on mennä 12-tietä Hauholle, siitä 305:sta kymppitielle ja sieltä 290:lle. Paussi Turengissa ja kotio.

Onneksi näin minne suuntaan nuo kaiffarit tuosta risteyksestä kääntyivät. Pääsin onnellisesti pois täältä teollisuusalueelta. Täh? Joko se 12-tien liittymä oli tuossa? Mitä mä nyt teen? Mihinpäin mä nyt meen? Jaa, tuolla on yksi meen porukasta. Seuraan sitä... Kaukajärvi... Jassoo, onpahan edes tuttu nimi, pakkohan täältä on päästä 12-tielle... Noniin, tuolla on opasteita Hesan suuntaan, eikun sinne... Kolmostie, ysitie ja pääsee tuolta 12:llekin... Ehkä mä sittenkin vielä voin noudattaa suunnitelmaa ja pääsen mutkateille...

Eipä tässä muukaan auta kuin seurata tietä ja katsoa miten pääsen sinne minne olen menossa. Hieman kyllä nolottaa, kun nuo pari oman porukan kaveria ajaa perässä. Mahtaa ne ihmetellä, miksi mä täällä seikkailen, kun 12:lle mun piti suunnata :oops:

Aikunkiva! Vettä tulee sitten ihan kunnolla, toivottavasti loppuu pian. Voi itku! Kilometrin autoletka edessä... Eikö ne vieläkään ole saanu tätä Karkunvuorentunnelin tietyötä valmiiksi? Johan tässä viime vuonna oli samat kyltit. Vesisadekin vaan yltyy. Emmää halua jäädä tuohon sateeseen seisomaan. No, vetäsen hetkeks sillan alle sivuun, odottamaan sateen laantumista. Kaverikin siihen hetkeksi jää, kysäisemään onko kaikki ok. Miksiköhän sillä on hieman outo ilme, kun kerron, että pyrin 12-tielle ja Hauhon suuntaan?

Ei auta, pitää tästä jatkaa matkaa. Onneks tuo sade hieman hellitti. 12-tielle, 12-tielle, 12-tielle... Jyväskylä; ei. Turku, Rauma; ei... No hemmetti... Mennään sitten tätä tietä Turenkiin saakka! Halvatun vesisadekin alkoi taas :x Oon jo totaalisen märkä. Pari senttiä vettä tiellä ja nuo autoilijat on sitten pirun viksuja. Palataan oikealle kaistalle kolmen metrin päähän motoristista. Ihan kuin tässä ei jo tarpeeksi olisi kastunut...

Lempäälä, onneks sade taas loppu. Ehtii kuivahtamaan. Mä inhoon näitä moottoriteitä! Viiala, Toijala... Ja taas tulee vettä kuin sen naisen sieltä... Sillan alle parkkiin... Pitää kotona tarkastaa ajohousujen sadekalvon haarasauma, kun falskaa. Inha olo!

Vihdoinkin! Aurinkoa! Ja sade loppu. Matka jatkuu... Miten tää on mahdollista! Taas sataa... Hiivatti! Olkoon! Eipä tässä paljoa enempää voi kastua, joten seuraava stoppi Suvirannassa (jos löydän sinne) ja murua rinnan alle.

Hämeenlinna häämöttää ja oon melkein kuiva. Onpa mukava ajella taas. Aurinkokin paistaa ja lämmittää kivasti. Jos satais sais pikkusen hengähdystauon tuossa tunnelissa... Mitähelkkaria! Sataako tuolla tunnelin toisella puolella? Jäänkö tähän, emmää voi tunneliin jäädä... Jep, sataa ja rankasti... Uskomaton tämä Suomen suvi... Onneks Turenkiin ei enää ole pitkä matka... Lämmintä ruokaa ja kahvia... Hei, kymppitieltähän mä pääsen... Jaa, menijo... No, Turengin risteyksestä sitten...

Suviranta, melkein aurinkoista, melkein kuiva, hyvää ruokaa... Nyt voisi silleen rauhallisesti ajella 130:stä kotio päin. Tai sitten ei... Kun kerran tällä kertaa oon onnistuneesti välttänyt kaikki kivat mutkatiet, niin mennään motaria loppuun asti :evil: Kunhan pääsee pian kotio... Paleltaakin niin pirskatisti ja kuskin ja penkin välissä on liian kosteeta... Milloinkohan saisin aikaiseksi hankkia sen sadeasun?

Kehä III:lle ja tällä kertaa oikeaan suuntaan... Pitäisikö pyssätä Biltemaan, voisi käydä ostamassa kellon stongaan... Eivitlis! Mennään sitten suoraan kotio... Miten voi olla mahdollista, että ajoin tuostakin risteyksestä ohi... Toivoton tapaus, kertakaikkiaan. No, ei se Biltema varmaan olisikaan ollut auki...

Kyllähän mä aina olen päässyt perille... Eri asia on, onko päämäärä jossain matkan varrella vaihtunut. Ja tätä kirjoittaessa tajusin, miksi sen kaverin ilme oli hieman outo... Jos sinne 12-tielle olisin kolmostieltä mennyt, olisin joutunut:
1. kiertämään Tampereen ympäri...
tai
2. totaalisesti muuttamaan määränpäätä. Olisi ehkä hivenen ollut kireä tunnelma, kun olisin isäni luota soittanut kotiin, että ajoin harhaan ja tulen vasta huomenna....

Seuraavaa harharetkeä odotellen...
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~
~*~*~ Harhaan voi ajaa, mutta ei eksyä, aina löytää tuttuun paikkaan ~*~*~
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~

Nina
Viestit: 16
Liittynyt: 27 Heinä 2012 13:23
Moottoripyörä: Yamaha XV535 Virago-93
Oikea nimi: Nina Finnholm

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja Nina »

Hauskasti kirjoitettu :D Vaikka ei sulla itellä koko aikaa varmaan niin mukavaa ole ollut...mutta silti uutta kirjoitusta odotellen ;)

Avatar
Maisa
Viestit: 7
Liittynyt: 15 Maalis 2013 15:56
Moottoripyörä: Honda CB 900F Hornet

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja Maisa »

Aih, oih, vatsaan kohta sattuu tää nauraminen. Enkä naura muuttuneille reiteille, vaan sun kutkuttavan rikkaalle kertomistyylille...vielä kun voin kuvitella väliin ne kaikki sensuroidut ärräpäät :lol:
Lisää matkakeromuksia ootellessa... :D
-Maisa-

"Elämä on matka, kai siitä voi nauttiakin..."

Avatar
SaPe
Viestit: 6
Liittynyt: 01 Heinä 2013 21:55

Re: Kehittymistä?

Viesti Kirjoittaja SaPe »

Hieman ollut hiljaista ajorintamalla tämän kesän aikana. Mutta pari reissua on kuitenkin tullut tehtyä. Tässä pieni tarina yhdestä iltapäiväajelusta:

Aivan mahtava keli lähteä ajelemaan. Töiden jälkeen suoraan pyörän päälle ja matkaan. Jos vaikka suunnistaisi Tammelaan tutustumaan Kirnuun, siellä kun ei ole vielä tullut käytyä. Ensin vanhalle Vihdin tielle, siitä Läyliäisiin ja Räyskälään. Tiedossa mukavia mutkateitä 8-)

On se jännä, miten yksi akun tyhjenemiskerta saa toistuvasti rinnassa pientä väreilyä aikaan, kun jännittää lähteeekö pärrä tällä kertaa käyntiin. Kyllähän mä jo aamulla tarkastin, etten kääntänyt virta-avainta yhtä pykälää liikaa. Ja edelleen kummastelen kuka älypää on suunnitellut tuon systeemin, että takavalo jää palamaan, jos sen pari milliä kääntää virta-avainta liikaa. Taatusti joku insinööri... :twisted: Ja ihan vaan kiusatakseen mua... Mitäs kautta tästä nyt lähtis? Hah, tuolta! Eikö nuo immeiset ihan oikeasti osaa ajaa kiertoliittymissä? Heihaloo! :roll: Niissä kuuluu vilkuttaa, kun poistuu liittymästä ja siis se oikea vinkkari pitäis laittaa päälle. Huoh... Onneksi kehällä ei tähän aikaan ole ruuhkaa :)

On tää Vihdintie mukava ajettava, vaikka koko ajan nopeusrajoitukset muuttuu. Pitänee kohta pysähtyä kaffeelle tuohon Nesteelle, jotta pääsen tiiraaman sen reitin. On muuten kohtuullisen lämmin. Toivottavasti saan pärrän varjoon parkkiin. Kas, pari muutakin motoristia pysähtynyt kaffittelemaan. Kaffeeta ja kartanlukua. Eli tätä Vihdintietä jonkin matkaa ja tuo toinen risteys oikealle, kohti Vihtijärveä, Läyliäisiin ja sieltä Pilpalaan. Voi kun osaisikin keskustella moottoripyöristä muutakin kuin kertoa, että ajan tällaisella pyörällä. Muilla motoristeilla kun tuntuu aina olevan niin paljon keskusteltavaa renkaista sähkövetoihin. Tuossakin pari tyyppiä tiirailee yhtä harrikkaa ja juttua tuntuu riittävän.

Ai, tuo kaveri puhuu mulle... Kysyy, että eikös siellä takana tule kuuma noissa tamineissa? Niin, missä takana? Mun ilmeeni varmaan on jokseenkin hölmistynyt, kun kaveri kysyy, että ajanko itse. Juu, ajanhan minä ja joo, on hieman lämmin... Pakko päästä pois tästä auringon paahteesta ja jatkaa matkaa, joten käännyn kannoillani ja suuntaan pyörälle. Starttaan ja suuntaan kohti seuraavaa risteystä. Toivottavasti en antanu ittestäni nirppanokkaista kuvaa, kun kävelin vaan pois. Tai no, taisin antaa, ei kylläkään ollut tarkoitus... Sorry kaveri!

Ihana sää, mä niin nautin. Kuinkahan pitkään tätä 120:stä piti oikein ajella? No, ei se risteys ainakaan vielä ohi ole mennyt... Mitä hemmettiä? Eihän vihdintiellä ole kuin yksi jyrkän mutkan merkki ja se on just ennen kakkostien liittymää. Ei kai, ei, ei voi olla totta :o Mä oon kakkostien liittymässä, eieieieieiei :evil: Voi ny sun ****! *itkupotkuraivari* Tää ei oo reilua! Emmää tänne halunnu :cry: Ei auta itku markkinoilla, mennään sitten Läyliäisiin tuolta Karkkilan kautta. Aaaaaaaarrrrgh! *onneksikukaaneikypäränläpikuulekuinkapaljonosaankirosanoja*

No, tuosta oikealle ja kohti Läyliäisiä... Toisaalta, onhan tämäkin todella kiva tie. Tuonnehan mun pitäis kääntyä, eiks niin. Vinkkari päälle ja käännös oikealle. Eikun... ei... Parkkiin ja äkkiä ja kartta esille... Niinno, olisihan se pitänyt arvata. Eikun ympäri ja takaisin äskeiselle 134 tielle ja vasta seuraavasta risteyksestä vasemmalle...

Noniiin, nyt alkaa sujumaan. Pilpala, kappas, en sentään ajanut tuon käärmeenpoikasen päälle. Pitäisköhän pyssätä ja avittaa se pois tieltä? Äääh, taitaa olla paree jättää oman onnensa nojaan. Räyskälä, mahtavaa luontomatkailua. Pitäisi olla kamera mukana, tuo taitaa olla korppi, kun on noin musta ja iso. Hitsiläinen, on upea lintu! Porras, olen jo melkein perillä :D Enää yksi risteys ja pääsen Saaren Kansanpuiston alueelle. Mutta missä se risteys on? Eihän se ollut tuo, vai onko se tuo... Miksei täällä ole opasteita??????????????????????????? Missä on opasteet?????? Hiivatti, parkkiin... Jaa, ja taas kartta kertoo, että käännyhän tyttönen ympäri ja palaa omia jälkiäs takas ja käänny seuraavasta risteyksestä vasemmalle, huoh! Mahtaa nuo immeiset tuolla ihmetellä, kun ajelen edestakas...

Pääsinpäs vihdoinkin perille. Pyörä parkkiin ja nauttimaan Kirnun tarjonnasta. On muuten äärimmäisen hyvä tämä Kirnuburgeri, suosittelen!

Josko sitten lähtisi paluumatkalle, massu täynnä ja nestetankkaus tehtynä. Ehkä pääsen suoraan, ilman turhia mutkia... Onnistuneesti Läyliäisissä... Tuosta Hyvinkäälle... Voihan vihvilä, tää on se tie mitä oon ettiny jo vuodet. Aivan mahtava mutkatie, ihanaa! Mä löysin tän viimeinkin *wohoooo* Täytyy seuraavallakin kerralla ajaa tätä kautta... Aivan mahtavaa!

Tuossa Hyvinkään tebikalla viimeinen seisakki ennen kotiutumista. Aikaakaan ei ole kulunut kuin 5-6 tuntia. Aikas hyvä...
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~
~*~*~ Harhaan voi ajaa, mutta ei eksyä, aina löytää tuttuun paikkaan ~*~*~
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~

viljo62
Viestit: 130
Liittynyt: 04 Maalis 2014 19:17
Moottoripyörä: Wild star 1600
Oikea nimi: ville (harri) myllynen

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja viljo62 »

kiitos sanna taas kivasta tarinasta..hi hih nää saa aina hyvälle tuulelle. kerroin muuten sitä junamatka tarinaasi eteenpäin minkä pasi kerto tammelassa...kyllä on naurua piisannut...
Ei väkivalta mitään ratkaise mutta lopettaahan se vittuilun.

Avatar
riku
Viestit: 742
Liittynyt: 10 Loka 2008 11:06
Yccf:n luottamustoimet: Länsi-Suomen kuvernöörineuvoston jäsen 2007 -2010
Moottoripyörä: ROYAL STAR 1300 A TOUR CLASSIC -97 + perävaunu McAvec
Oikea nimi: RISTO SALO

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja riku »

Hauskaa luettavaa...lisää tällaista 8-) 8-) 8-)

Avatar
Timppi
Viestit: 743
Liittynyt: 04 Heinä 2009 00:00
Yccf:n luottamustoimet: 2009 Länkkärineuvoston jäsen,
2010-2015 Hallituksen jäsen
2010-2012 Messuvastaava
2012-2013 Varapuheenjohtaja
2013-2015 Puheenjohtaja
Moottoripyörä: Harley Davidson V-Rod
Oikea nimi: Timo Virtanen

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja Timppi »

:) Sannalta kyllä tulee juttua hienosti. Tuossa pääsee kyllä mukavasti fiilikseen. Älä Sanna ikinä osta Gepsiä, sillä noita on oikeasti kukava lukea :like: :like: :like:
..... ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen ......

Avatar
MAsi
Viestit: 109
Liittynyt: 22 Loka 2013 23:38
Moottoripyörä: Wild Star 1600
Oikea nimi: Markku Asikainen

Re: Miksi ajaa suoraan, kun voi myös ajaa harhaan?

Viesti Kirjoittaja MAsi »

Voi voi! Peruselementit on kohallaan kun kurvataan minne nokka näyttää, MUTTA MUTTA, itte olen liftannu ja muutenkin matkannut ympäri ämpäri (EUR; USA,AFRIGA),ja jälkeenpäin on harmittanut, et on jäänny joku mulle mielenkiintoinen paikka kokematta sen tähden, etten ole ollut siitä tietoinen (en tarkoita turistioppaiden suosikkeja). Toisaalta pelkän kompssisuunnan mukaan suunnistaessa tuli välillä samaan paikkaan. HEUREKA tälläselle camelbootsi kulkijalle jolla snadi kartta oli ihan jees (näki missä eri valtiot oli),GPS oli uusi tuttavuus. Aikani suunnistin auton Tom Tomilla. Tavoistani poiketen ostin kuitenkin, sikahinnasta, piittaamatta Tompan prätkägepsin ja voi veee, mitkä ajourat se on mulle tuonnutkaan ihan tähän lähialueelle, mutkatiet, suorat, ym. Aikasemmin menin vain mutkaileen ja olin ihan pihalla missä oon, nyt gepsi näyttää kohteen. Gepsi yrittää edelleen neuvoa mua mihin mä meen, mut jos mä nään mielenkiintoisan risteyksen ja meen sille, niin ei hätää gepsi löytää sulle hetken päästä polun jonkun paskahuusintakaa, ja oot taas "kartalla".
Jotkut tiet ois tarvinu enemmin grossifillaria ku willeä. :)

Avatar
SaPe
Viestit: 6
Liittynyt: 01 Heinä 2013 21:55

Muisteluja, uutta ajokautta odotellen

Viesti Kirjoittaja SaPe »

Kiitos kaikille kommenteista <3 Lämmittää mieltä, kun huomaa, että voi saada toiset hymyilemään omilla toilailuilla :D

Niin, olis pääsiäinen. Ajokausi vielä avaamatta, kuukauden viime vuodesta jäljessä. No, ehkä jo huomenna :) Sitä ja uusia ajokokemuksia odotellessa voisi muistella yhtä mennyttä reissua. Eräänä kesänä yritin Helsingin ja Vantaan rajalta, suunnilleen Tikkurilan kohdilta, löytää Hämeenlinnaan. Löysinhän minä pienten harhailujen jälkeen kolmannella yrittämällä. Tämä tais olla se ensimäinen yritys...

Mulle oli kovasti kehuttu Gasthaus Wäinölää Sälinkäällä, joten otin suunnitelmissani sen välietapiksi. Eli Tuusulasta Järvenpään kautta Kellokoskelle, Mäntsälästä tielle 1471 kohti Sälinkäätä. Sitten Oitin kautta tielle 54 ja tietä 290 Hämeenlinnaan...

Niinpä sitten aurinkoisena lämpimänä ehtopäivänä starttasin Kaunottaren ja suuntasin kohti Tuusulaa. Hieman ennen Tuusulan keskustaa piti kääntyä kohti Järvenpäätä. Ja käännyinhän minä. Ja käännyin toisen kerran ja kolmannenkin. Ja huomasin olevani uudelleen tiellä 45, matkalla Tuusulaan :oops: . Onneksi hätä ei ollut vielä kummoinenkaan, uusi yritys. Uusi suunta, jos vaikka uudella reittivalinnalla pääsisi parempiin tuloksiin. Otetaan suunnaksi Jokela ja sieltä sitten eteenpäin. Neljävitonen on suhteellisen tylsä ajettava, joten päätin poiketa päätieltä, hieman pikkusemmalle mutkatielle. No, tietäähän sen, miten siinä käy... Kiva pikkuinen mutkatie, pari risteystä ja huomaan palatessani tielle 54, että olen jälleen lähempänä Tuusulaa kuin Jokelaa :? Ne ajatukset, jotka silloin putkahtelivat mieleen, ovat jo haalistuneet, mutta se turhautumisen ja kiukun tunne on muistissa. Sen seurauksena totesin, että tällä reissulla saa Sälinkää ja Hämeenlinna jäädä näkemättä. Paree suunnata kotiin, kun vielä osaa, ehkä :evil:

Päätin sitten kuitenkin jatkaa 45:sta 130:lle ja sitä kautta kotiin. Mitä sitten tapahtui, on edelleen tänä päivänäkin arvoitus, minulle itsellenikin. 130:ltä kuitenkin päätin jälleen tehdä pienen poikkeaman mutkatielle, koska 130:nen alkoi kyllästyttää. En enää muista, oliko suunnitelmissa vain pikku koukkaus vai oliko tarkoitukseni pyrkiä esmes Vihtijärvelle ja sieltä 132:sta kotiin. Joka tapauksessa nautiskelin mutkatiellä ajelemisesta ja aurinkoisesta kelistä. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin ajella ilman huolia ja murheita sekä ilman aikataulua :) Jossain vaiheessa päädyin jälleen risteykseen, jossa piti valita lähteäkö oikealle vai vasemmalle. Ihmetykseni oli jokseenkin suuri, kun tienviitta näytti oikealle Hämeenlinna 29km ja vasemmalle Helsinki... Siis, mitä? Missä ......... mä olen :o

Emmää kuitenkaan enää Hämeenlinnaan suunnista, siis vasemmalle... Olihan se oikein mukava tie ajella ja päädyin Läyliäisiin. Suunnilleen tuttu paikka. Sieltä mun oli tarkoitus kääntyä Hyvinkäälle, muistin, että siellä on oikein mukavan mutkatie. Kuinka ollakaan ei löytynyt ko. mutkatietä (sillä kertaa, mutta löysin sen myöhemmin, viitaten ed. kirjoitukseeni), mutta löysin sentään tien 25. Voiko enää yhtään rasittavampaa tietä olla? Suoraa ja tylsää ja suoraa ja tylsää... Koska olen ilmeisen kovapäinen ja vasta toistamalla virheitä opin (ehkä) jotain, päätin jälleen suunnata pienemmille teille. Eihän sitä kukaan kilometritolkulla jaksa suoraa paanaa painaa. Paikkojen nimet ja tiet on jo päätyneet muistin syviin syövereihin, enkä viitsi niitä sieltä alkaa kaivelemaan. Joka tapauksessa kurvailin siellä ja täällä ja uudelleen siellä. Alkoi jo väsy hieman painaa, olin ollut pyörän päällä jo useamman tunnin. Mieleen tuli, että äkkiä kotiin. Se hivenen huvittunut turhautumisen tunne, kun huomaa, että olen jo kertaalleen ajanut tuon saman koulun ohi, mutta eri suuntaan, on aikas mielenkiintoinen :? Ei siinä enää oikein voi muuta tehdä kuin suunnata lähimmälle isolle tielle ja toivoa, että sieltä löytää kotiin :roll:

Löysinhän minä... Kiteytettynä reissu: Normaalia reittiä; Helsinki - (ei edes) Hyvinkää - Helsinki; noin 60km ----------> minun ajoreittini mukaan ------> Helsinki - (ei edes) Hyvinkää - Helsinki; 187km. Käyttämääni aikaa en viitsi edes mainita :lol:
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~
~*~*~ Harhaan voi ajaa, mutta ei eksyä, aina löytää tuttuun paikkaan ~*~*~
~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~*~~*~*~

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Matkakertomuksia”