Route-66 |
Chicago 8.9. Chicago 9.9. Lincoln 10.9. St.Louis 11.9. Waynesville 12.9. Joplin 13.9. Tulsa 14.9. Oklahoma Cityyn 15.9. Shamrockiin 16.9. Amarillo 17.9. Tucumcari 18.9. Santa Fe 19.9. Santa Fe 20.9. Gallup 21.9. Monument valley 22.9. Grand canyon 23.9. Flagstaff 24.9. Flagstaff 25.9. Las Vegas 26.9. Barstow 27.9. Los Angeles 28.9. Los Angeles 29.9. Los Angeles 30.9. Los Angeles 1.10. Los Angeles 2.10. Los Angeles 3.10. Kotona viikon kuluttua.
Herätys klo 6.30 ja klo 8.00 kentällä. Kaikki oli jo paikalla, joten suoraan lähtöselvitykseen. Fisulle haikeat halit ja odottamaan koneen lähtöä. Kohti Arlandaa. Yllättävän rauhallinen olo. Varmaan niin turta, kun ollu jo viikon valmis matkaan ja tietty se, ettei ole mitään suuria odotuksia, vaan katotaan mitä eteen tulee. Arlandassa 10 minuuttia myöhässä, joten koneen vaihtoa ei tarvinnu odotella. Kiva ylitellä aikavyöhykkeitä, lähtöaika pysyy koko ajan samana =). Noin klo 13 paikallista aikaa onnellisesti Chigagossa (aikaero 7 tuntia). Passintarkastus nieli sit aikaa noin 1,5 tuntia.
Vau, kentällä kun avasi oven ulos, oli kuin saunaan olisi astunu. Ihanaa - kesälle 1kk jatkoaikaa. Alpo soitti bussin meitä noutamaan, ja vähän yli kolme oltiin hotellilla. Ei kun huoneeseen pikaseen suihkuun, baarin puolelle hörppäämään olut, ja sitten pieni palaveri siitä miten näinä parina päivänä toimitaa yms. Sitten iskikin väsy, mutta viisaammat ja kokeneemmat matkaajat väitti, et helpompi päästä rytmiin, jos sinnittelee iltaan, joten sitkeesti piti pysytellä hereillä.
Osan porukan kanssa mentii ihailemaan maisemia pilvenpiirtäjä SEARS TOWERIIN. Sieltä syömään ja melkein juoksujalkaa hotlalle koisaamaan. Alkuun
Kello 3 raottelin silmiä ekan kerran, syynä aikaero vai jännitys, no onneks sai unen päästä uudestaan kiinni ja sitkeesti klo 7.00 asti. Pieni kävelykierros viereiseen puistoon ja aamiaiselle, paahtoleipää paistetulla munalla, ei mikään jättiannos eikä edes kauheen rasvanen, oiskohan meikällä vähän ennakkoluuloja jenkkisapuskaa kohtaan.
Klo 9.00 vakuutusheppu tuli hotellille ja toimitus oli yksinkertanen, vain nimi paperiin. Selvisin yllättävän pienellä maksulla 213 dollaria. Sitten nenät Alpon johdolla rautatieasemalle ja suunnaksi WOOD DALE eli tarkotus päästä mahdollisimman lähelle mopojen purkupaikkaa. No matkaa jäi vielä sen verran että päätettiin tilata taksi, joka ei sit ollukkaan kovin nopea tapahtuma. Kari ja kumppanit kerkes jo kuskata melkein puolet porukasta kontille mopoilla, ennen kun taksit saapu ja loputkin porukasta pääsi purkupuuhiin.
Purku suju näppärästi, ja kaikkien kulkupelit oli kunnossa. Sit tankille ja pahimpaan ruuhka-aikaan takas Cityyn, eli vauhti kuin Hämeenlinnanväylällä kaatosateessa ja vielä seassa pari kolaria. Uh uh, goret aika tukalat siinä menossa mut sitkeesti vaan päällä.
Illalla kello 17 pintaa hotlalla, ehjänä selvitty Chicagon liikenteestä, yes!! Suihku oli kyllä reisun jälkeen aika kova sana. Sit kamat kasaan ja iltapalalle. Aamulla noin klo 5.30 ylös ja suunnataan ulos kaupungista, onneks! Alkuun
Klo 5.30 ylös, tosin hereillä tuli pyörittyä jo klo 3:sta lähtien. Taitaa siinä aikaerossa olla taika, vaikka uskoinkin olevani moisen yläpuolella =).
Chicagossa ajaminen yllättävän helppoa liikenteen määrästä huolimatta: vaikka paljon autoja, niin saa tilaa, kun haluaa, ja "minä ensin"-tyyli puuttuu. Pientä paniikkia ainoastaan siitä, kun ei tiä mihin ollaan menossa - hmm, pitäsköhän itsekin lukea kenties karttaa.
Aamulla eka pysähdys Route-66 -alkamiskohdassa ja sit aamiaiselle legendaariseen Route-66 -kahvilaan tietty. Sitten ulos kaupungista. Uh, matka tuskaa; käsittämätön määrä liikennevaloja liikennevalojen perään. Muuten mitään, mutta ranne ei kestä näköjään kytkimen käyttöä noin suurissa määrin - toivottavasti ei kiukkuu koko reissua, muuten pitää vaihtaa skootteriin, ne kun taitaa olla automaatteja.
Lämmintä muuten riittää. Kaupungin jälkeen maisemassa hillittömiä maissipeltoja ja pieniä kaupunkeja, joissa elokuvista tutunnäkösiä omakotitaloja. Hirveesti näkyy jenkki lippuja autoissa, taloissa ja pihoilla; johtuuko sit vuosipäivästä, vai suunattomasta isänmaan rakkaudesta.
Ajo sujui leppoisasti. Muutamia pieniä harhaan ajoja, mutta ei kun u-käännös, ja takas reitille. Saapi nähdä käykö jossain vaiheessa raskaaks tää tiiviissä ryhmässä ajo. Hauskaa tässä ns. yksin reisussa olemisessa on, että tulee juteltua kaikkien kanssa ja pääsee vähän jyvälle ihmisten persoonallisuudesta. Aika hauska kattoa loppumatkasta, mihin porukkaan sitä on nivoutunu. Alkuun
Kahdeksan tuntia unta, rytmissä ollaan. Tää ei oo enää totta: ekana päivänä ranne, ja nyt iski flunssa, voi HELVETTI. Tähän ei pysty kun meikäläinen; vilustua vedosta 30 asteen helteessä. Ajo siis yhtä tervan juontia. No normaalia mua; stressi laukee, niin heti sairastutaan.
Tänään taitettiin pitkiä suoria maissipeltojen keskellä. Pitihä sitä käydä myös maistelemassa tuoretta maissia, suoraan pellosta. Käytiin ihailemassa OLD CHAIN OF ROCKS BRIDGEÄ. Ei enää käytössä, mutta aikasemmin Route-66 on kulkenut tätä siltaa pitkin Mississippi-joen yli. Hieno paikka. Yks wisky-toti, ja parantaville unille. Alkuun
Olo parempi, ja ajokin maistui taas. St Louisissa käytiin katsomassa Eero Saarisen suunnittelemaa kaarta, mistä erehdyttävästi tuli mielee Mckäri. Hillitön luomus. Osa porukasta tietty meni hissillä ihailemaan kaaresta näkyviä maisemia, ja eikös poliisi saapunu just sillon paikalle. Turistit ei kuulemma haluu meidän mopoja valokuviinsa, joten kehotus kävi, et mopot piti siirtää. No siirto on helppoa, kun on kuski ja avain, mutta ylhäällä olijoitten mopot sit siirrettiin lihasvoimalla. Aika lämmintä puuhaa tässä helteessä.
Maissipellot jäi taakse, ja maisema muuttui vehreäksi ja kumpuilevaksi. Tiekin kivan mutkittelevaa. Hivenen pidentäny väliä edessä ajavaan, niin voipi rauhassa keskittyä maisemiin. Loistava päivä. Alkuun
Enää yskä muistona flunssasta, yes. Porukalta uppoaa päivä kolmensadan kilometrin ajoon. Kartan tutkailu ja tälläsen porukan tauot nielee yllättävän paljon aikaa. Muuten mitään, mut kaupungeista ei juuri nää kun huoltoaseman ja hotellin. No jos kaiken meinais nähdä - vanhan Routen ja kaupungit - niin reisussa pitäs viettää kuusi viikkoa.
Ekat lipat oli tänään lähellä. Kari kekkas ajaa pienen sillan yli, jonka päällä virtas vesi. Muutama mopo meni nätisti yli, sit mun edellä Jussi ja Auli lippas, ja meikkä meinas mennä niskaan. Veden alla silta oli kivan vihreen levän peitossa, joka oli si pikkusen liukasta. Pääsin sit onnellisesti sillan toiselle puolelle Jussin avustuksella, mut oli lähellä ette jänistäny, kun piti ajaa takas. No paluu onneks suju ilman kömmähdyksiä, ja onneks kellekkään ei sattunu mitään.
Vakioaikaan puol seitsemän pintaan hotlalla. Parasta, mitä voi olla, on sukeltaa uima-altaaseen pitkän ajopäivän päätteeks. Iltaruoka kutsuu. Alkuun
Sateinen päivä. 20 km ajettiin Kansasin puolella. Siellä eksyttiin pienen rähjäsen näkösen Route-66 -baarin pihaan, onneks: omistaja tuli jakamaan meille pinssit ja tietty sit piti poiketa sisälle. Aivan upee baari. Just sellanen aito pieni paikka, mitä on odottanutki näkevänsä.
Sit ajettiin pätkä vanhinta 66:sta, joka paljastu hiekkatieks. Ei se hiekka mitään, mutta sade oli paikotellen tehny tiestä velliä, joka oli sangen mielenkiintosta ajaa. Ja vielä sillä tiellä harhaan. Ai että, kun u-käännökset on kivoja =). No mopot aika törkeen näkösiä punasessa rapakuorutuksessa, joten lähimpään kylään etsimään pesupaikkaa. Pienet painepesut ja matka jatkuu.
Ajoissa hotlalla. Nyt kaipais hengenheimolaista, jonka kanssa vois lähtee tutkimaan kaupunkia. Yksin vähän tylsä lähteä seikkailemaan, varsinkin kun suuntavaistosta puhuttaessa meikkä voi kysyä, et onko se syötävää. Myönnetään - omaa Kalaa ikävä. No toisaalta ihan tervetullutta, kun voi olla vähän aikaa paikallaan, eikä tarvii säntäillä mihinkään. Alkuun
Aamu aukesi pilvisenä, ja vähän ripotteli vettä, mutta nyt jo paistaa. Upeeta kumpuilevaa, vehmasta maisemaa. Suuria karjatiloja. Meikkä ihan tohkeissaan lehmistä ja hevosista.
Ei mikään kiva asia, mut tulee ihmeteltyä, mitä merkkiä kaikki noi autojen alle jääneet elukat edustaa. On nimittäin mitä kummallisimman näköstä mönkijää. Ja mistä jo tainnu mainitakkin: maa on punaista. Mistäköhän sekin mahtaa johtua? Alkuun
Wau, aamu aukesi kauniina ja maisema vaihtui täysin. Preeriaksi tätä kai kutsutaan. Missä J Wayne, inkat ja puhvelit?! Kerrassaan mykistävää. Käytiin Lincolnissa Route-66-museossa. Sitten oltiinkin vähän aikataulusta myöhässä, joten jonkin matkaa päästeltiin pitkin highwaytä. Kivaa päästellä menemään vähän reippaammin välillä.
Sit poikettiin katsomaan autiokylää. Jopa oli autio: pari vanhaa tyhjää röttelöä ja muuten asuttu paikka.
Sit saavuttiinkin Shamrockiin, Texasiin. Aika mielenkiintonen paikka: pieni kuollu kylä, jossa ei myydä edes olutta. Onneks oli pari mukana. Mielenkiintosta paikassa se, että kaljaa eikä viinaa myydä, mut esim. ruokapaikkaan saa kyllä viedä omat juomat mukana. Alkuun
Tänään aika highwayvoittosta ajoa, yhdellä hiekkapätkällä näin kalkkaron, tosin tais olla raato, kun ei tarttunu yli mennessä saappaaseen =).
Maisema karua ja tasaista preeriaa, rupee jo osaa porukasta näkymä tympimään. Musta toisaalta aika kaunista, ja ainakin tuntee ittensä pieneks - ja onneks alla vähän vauhdikkaampi kulkupeli, kun vankkurit. Tuuli puhaltaa navakasti jatkuvasti, saapi nähdä törmätäänkö hiekkamyrskyyn.
Suht ajoissa majapaikalla, joka on maan kuulu pihvipaikka BIG TEXAS STEAK HOUSE. Pientä kaljottelua altaalla, tällästä on jo vähän kaivannukin. Nyt kauhee nälkä, eli testaamaan pihvit. Hyvää oli, ja nyt niin turvoksissa, et nukkumaan pitää mennä. Oli muuten ruokailun yhteydessä niin perinteistä jenkkiohjelmaa, kun kuvitella saattaa. Ja tulihan siellä kansallislaulukin, joka tietty kuunneltiin käsi sydämmellä. Alkuun
Tänään ei ajoon menny paljon aikaa, kun siirrettiin kellot uuteen aikaan, niin perillä klo 12.00.
Aamulla suunnattiin ekana kattomaan kuuluisa CADILLAC RANCH. Olipa paikka: keskellä peltoa muutama auto nokka turpeessa. Pikkasen eri vaikutelman saanu kuvista.
No sit noin sata kilometriä preeriaa - ja sivutuulessa. Nyt pikkuhiljaa alkaa aakee laakee riittää. Rukouksiin vissii vastattiin; just ku hermo meinas mennä, tuuli alko rauhottua, ja tuli pieniä pöytävuoria näkyviin. Taas silmä lepää.
Tucumcarissa pakollinen kylärundi, ja tietty olutostoksilla piti käydä. Just sopivasti sit alkokin satamaan; näyttää ihan siltä, et voipi tulla kunnon ukkonen. Kyllä. Yöllä sit jyrisi ihan kunnolla. Alkuun
Jepulis, myrskyä seuras kylmä aamu. Kaikki lämpöset vermeet päälle, mitä löyty. Ja menoks. He he, goreista on kyllä saanu kuulla, mut nyt ne ei kyllä oo ollenkaan liikaa; jonkun sanonnan joskus kuullu omaan nilkkaan napsahtamisesta.
Voi veljet, mitkä maisemat. Kyllä vuoristossa silmä lepää. Syömässä poikettiin New Mexicon LAS VEGASissa. Aivan ihana paikka, vois viettää vaikka parikin päivää. Sieltä ajettiin PECOSIN NAT. HIST. PARKKIIN; paikka, jossa tekis mieli lähteä rinkka selässä patikoimaan. Vieläkin odottaa, et J Wayne, inkat ja puhvelit tupsahtaa jostain näyttämölle.
Santa Fe vaikuttaa vilkkaalta kylältä. Meinaankin missata huomenna kaikki retket ja rohkaista hullun luontoni ja seikkailla vähän pitkin kylää. Alkuun
Vapaa meni täysin cityssä. Ensin vähän Kallen ja Nutun kanssa koluumassa kauppoja, sitten mopolla kierros vanhassa kaupungissa. Aivan mahtava paikka. Pääteillä liikenne aika vauhdikasta, mutta hyvin selvii, kun tietää mihin on menossa. Sit vielä pienellä porukalla illalliselle vanhaan kaupunkiin. Jouduttiin viehkoon paikkaan syömään, jossa tarjoilijat lauloivat työnsä lomassa. Eikä voi moittia esitysten tasoa, päin vastoin. Kiitos Nutulle ideasta. Alkuun
Lähtö vähän tökki. Anteron mopo ei suostunu käymää - ei kun mopo huoltoon. Muu porukka sit jatko matkaa.
Maisemissa ei edelleenkään mitää valittamista, kun suoraan länkkäristä =). Tänään sit näin elävän puhvelin, tosin kuljetusautossa, mut puhveli kuitenkin ja söpö kun mikä. Sit yhellä armeijan varikolla nähtiin tulipalo.
Päivän action oli kyllä se, kun Jarre onnistu ajamaan Kallen kameran tuhannen pillun päreiks. Kalle kuvaamassa keskiviivalla, kaikki ajaa nätisti kohti ja tekee väistön, Jarre vaan ihailee huoltoasemaa ja huomaa tilanteen liian myöhään. Kalle onneks kerkee väistää, mut kamerasta tuli aika pientä sälää.
Ai niin, Antero sai porukat kiinni loppumatkasta. Mopossa ei onneks mitään suurta vikaa, tuli vaan testattua, että mopo ei kulje diselillä.
Gallupissa olis taas ollu koluttavan näkösiä kauppoja, mut vähän liian myöhään saavuttiin hotlalle shoppailuun nähden. Alkuun
WAU, matkaa taitettiin upeitten punasten kallioitten ja vuorten keskellä. Mielettömiä maisemia. Eikä huonoimpia ollu DE CHELLYN KANJONI, henkeä salpas! Sitten ajettiin hotlalle heittää kamat ja suorinta tietä kattomaan MONUMENT VALLEYTA. Käsittämättömät luomukset. Piti taas hetki istuskella ja hämmästellä. Kuvia tuli varmaan yks rullallinen, mitenköhän paljon niitä tulee huomenna Grand Canyonilla =) Alkuun
HI HEI, taas tien päällä. Ekaks pysähdyttiin kattomaan norsun jalkoja, sit kattomaan Dinojen jälkiä =). Oli kyllä tosi uskottavat, parin vanerikatoksen alla istuskeli inkoja, joista yks lähti meille jälkiä esittelemään. Siinä sit setä pokkana liidulla rajas meille alueita, missä jälkiä mukamas piti olla. Jos neliömetrin alueella on kolme jälkeä, joista yks menee etelään, yks pohjoseen ja yks itään - kaikki niistä vielä eri kokosia - niin herää ajatus, että kyseisen Dinon invaliditeetti on ollu jotai 95%. Yhdet jäljet näytti jopa uskottavilta, mut tiä häntä. Täytyy nostaa kyllä hattua, et ainakin yritetään hankkia rahaa.
Sit suorinta tietä GRAND CANYONIN luonnonpuistoalueen portille ja omin päin koluumaan näköalapaikkoja. Voi JUMA. Tää oli se juttu, mitä eniten reisulta ootin, ja kattaa ja ylittää kyllä kaikki odotukset. Ois voinu läsähtää reunalle istumaan ja vaan tuijotella näkyä samaan tyyliin, kun voi tuijottaa tulta tai järvelle tuntikausia. HENKEÄ SALPAA!!!!!
Sit kanjonikylään. Positiivista, puuttu kaikki jenkkikiilto ja loisto. Kylän rakennukset muistutti enimmäkseen eräkämppiä, mikä sopi maisemaan. Sit vielä ihailemaan näkyä iltavalossa, ja kanjonista tuli ihan elokuvatrikin näkönen: utuinen, ihan kun kankaalle heijastettu kuva.
Seuraavan päivän lähtö vasta klo 12, joten porukka intoutu irrottelemaan. Iltalaulua ja sen sellasta. Alkuun
Aamulla 6.15 ylös ja katsomaan, kun aurinko nousee Grand Canyonilla. Mykistävää edelleen. Valojen ja varjojen vaikutus maisemaan on aivan käsittämätön.
Sit pieni tutustuminen kanjonikylään. Löyty mökkejä, joista näkymä kanjonille. Ja sit aivan reunalla oli hotelli - saattaapi olla yöpyminen aika arvokasta - mut ei huono paikka esim. viettää kuherruskuukautta.
Sit kohti Flagstaffia. Melkein yhtäsoittoa ajettiin perille. Ennen hotlaa käytiin kattelemassa näkymiä SNOW BOWLIN rinteellä. Maisema ei kyllä sykähdyttäny aamullisten näkymien jälkeen, mut tie ylös oli upee. Pieni harmitus, kun ei päässy oikee kunnolla kanttailee, mut ehken parempi koittaa saada putki maahan kotiympyröissä
Sit pieni kaupunkikierros, kun piti mettästää jarrunestettä.
Ilta ol hauska; ekaks pientä kortin peluuta, ja sit hotlan baariin biliksen kimppuun. Alkuun
Toinen reissun vapaa päivä. Päätin sit lähtee kuitenkin sivistämään itteeni: pienellä porukalla suunnattiin kohti meteoriitin kraateria. Voi P….!!! Keskellä ei mitään rahastettiin 12$ ja pääsi kattomaan kuoppaa =). No tulihan käytyä, taitaapi juttu olla korvienvälissä, kun osa porukasta oli moisesta ihan tyytyväisiä, ja osa tunsi ittensä petetyks. Sit sain Jarren seuraks tutustumaan keskustaan, kivan olonen kylä.
Ekan kerran kävin testaamassa saunan tällä reisulla. Outoa, kun saunassa on kielto, et ei vettä kiukaalle. No joo, tulihan käytyä. Illalla taasen hetkeks bilispöydän kimppuun. Alkuun
Startti 8.00 ja kohti Vegasia. Noin sata kilometriä baanaa, sit vanhalle 66:lle, ja ruvettiin laskutumaan alemmas vuorilta. Ilma lämpes oikeen tosissaan, ja meikkä joutu luopumaan periaatteistaan ja ajamaan ilman ajotakkia.
Käytiin syömässä Route-66-museo-kauppa-hässäkässä. Missään ei voi hitaampaa palvelua saada!! Sit Hooverin padolle; ei ihan niitä pienimpiä rakennelmia.
Vegasiin tulo taas kokemus; liikennettä aika paljon, ja piti taas pitää jonkun takarengas näkyvissä, kun ei hajuakaan mihin menossa. Pitäs joskus oikeesti eksyy porukasta, niin oppis pitämään ittensä kartalla.
Onnellisesti perillä, ja sit käytiin syömässä H-D cafessa. Pitihän sitä myös vähän pelejä kokeilla, kerran tämmösessä paikassa on. Täytyy kyllä häpeäks tunnustaa, et kello kymmeneltä kämpille, mikä tämmösessä kaupungissa on synti. Alkuun
Aamulla ajoissa ylös, et kerkes tehdä aamulenkin ja tutkailla Vegasin ihmeitä. Sit liikkeelle. Reissun eka niin kuuma aamu, et suosiolla jätti ajotakin pois päältä heti aamusta.
Ulos citystä, ja rankka sadan kilometrin taivallus kovassa sivutuulessa. Sit tankkaus ennen autiomaan pikkutielle siirtymistä. Bensa-asemia vissiin harvassa, kun taalan kalliimpaa menovettä, kuin muualla.
Sit hiekkaa, kaktuksia ja kuumuutta. Upee kokemus; ilmavirtakin oli, kun löylyä olis heittäny.
Kari aiheutti vähän hässäkkää, koukkas mäennyppylälle ja tietty alkuletka perässä. Mailis muksahti sit kyljelleen rinteen puolessa välissä, mut onneks melkein vauhditta. Eli mopo ylös, takas alas, ja matka jatku. Sit vaihtu suunta ja rupes taas tuulemaan sivusta, ja näytti uhkaavasti siltä, et joudutaan hiekkamyrskyyn, mut meni vähän ohi meijän reitiltä. Onneks melkein heti purilaistauko pienessä Route-66-kuppilassa. Ei niinkään nälän takia, mut ajo tuulessa rupes kypsyttämään.
Loppumatka oli kyl yhtä helvettiä: mopo 25 asteen kulmassa koko ajan, ja puuskat riepotteli kaistan reunasta reunaan. Ekan kerran loppu huumori reisun aikana. Mut sukellus hotlan pooliin ja olut - huumori taas takaisin entistä kieroutuneempana. Alkuun
Aamu alko ikävästi; Mailisin ja Mirkun veskat pöllittiin huoneesta. Onneks siivooja löysi laukut hetken päästä. Vaikka rahat ja passit olikin viety, niin paljon itselle arvokasta sai takas. Ainakin Mailisin suurin huoli oli, että jos päiväkirja on kadonnu =). Sit matkaan, sää oli aurinkoinen ja viileä.
Victorvillessä edessä näkyi pilviä, ja hetken päästä ajettiin pilvessä. Sen verran korkeella, et lämpötila tais pilvessä pudota johonki 5 asteeseen. Onneks korkeutta tiputettiin nopeesti kuuden kilometrin aikana noin kilometri, tuli vähän lämpösempää, mut sääli et L.A aukes pilvisenä.
Pysähdys latinokaupunginosaan kahville, ja Rapi sai ansaittua huomiota; oli sitkeesti ajanu t-paidassa hotlalta tänne asti, uh.
Mielenkiitoinen kokemus oli ajaa Foothil Bulevardia - oli nimittäin vaan 60 km pitkä katu. No, suur-L.A.:n alueella on 92 kaupunkia, eikä todellakaan huomaa missä city vaihtuu, niin ei ihme, jos kaduilla mittaa.
Matka jatku pitkin Sunset Bulevardia. Sen varrelle jää mm. Beverly Hills, ja näkyipä jopa Hollywood-kyltti.
Sit loppumetreillä hukkasin edessä ajavan porukan, ja johdatin sit loppupään ihan hukkaan. No onneks Rike pelasti tilanteen ja johdatti meijät Santa Monicaan ja Routen päätepisteeseen. Oli jo pimeetä kun päästiin onnellisesti hotlalle. Alkuun
Aamulla uus keikaus Santa Monican laiturille, et Kalle sai päätepisteestä kuvaa.
Pitihän sitä mennä käväsemään oikeen rannalla, ja tietty osa porukasta kävi pulahtamassa Tyynessä lätäkössä. Sit poolille nauttimaan velttoilusta, mut eihän siellä kauan malttanu olla, kun piti lähteä jolkottamaan lähimaastoon.
Iltaruoka Cheescakessa, jossa nimensä mukaan aivan ihania kakkuja. Alkuun
Retki MEXICOON. Aamu yhdeksältä lähtö hotlalta, ja vähän puolenpäivän jälkeen oltiin Mehikon Tihuanassa. Sit saatiin vajaa kaksi tuntia shoppailuaikaa, aivan liian vähän!! No tähän maahan pitää joskus tehä ihan oma reisu, shoppaa sit lisää.
Takas Jenkkilään hetki jouduttiin oottelemaan tyttöjä, kun joutuivat jonottamaan, et vihreitten korttien täyttö onnistu.
Nenä kohti San Diegoa; käytiin siellä haukkaamassa pikaruokaa. Viehättävä kylä, ois voinu olla pidempäänkin. Hotlalla ilta kahdeksalta. Nyt pakkaamaan kamoja, jotka menee konttiin. Alkuun
Kauhee into päästä taas ajamaan, ja samperi, matkan vika ajo edessä, ja sekin kontille. Mopot meni jo rutiinilla paikalleen. Mitä täydemmäksi kontti kävi, sen apeammat oli porukan ilmeet. Haikee fiilis, ei mitään väsymystä ajamiseen, tekis vaan mieli jatkaa matkaa.
Bussilla takas hotlalle ja syömään. Illalla koko porukalla viettämään rantsubileitä. Hassua, alussa meininki oli vähän jännittyny, vaikka porukka reissannu jo kolme viikkoa yhessä. No iloliemi tuotti nopeesti tuloksia: mielipiteet, kehut ja kiitokset alko sinkoilla. Suunniteltiin uutta matkaa Australiaan, ja mieluusti suoraan täältä. Sit tietty Kari piti uittaa, ja loppujen lopuks puolet porukasta kävi kastautumassa enemmissä tai vähemmissä vaatteissa. Sit vilua karkuun hotellille ja tietty poolille. Saatiin riekkua yllättävän kauan, ennen kun henkilökunta tuli antamaan meille häädön. Alkuun
Olenko idiootti?! Vastaus valitettavasti kyllä; kukaan järkevä ihminen, joka juhlii illalla ei lupaudu lähtemään shoppaamaan klo 9 aamulla ja vielä pidä semmosta lupausta. Kuitenkin Santa M. ostarilla ennen kymmentä, eikä paikka edes auki.
Tee ja muffinssi korjas oloa, ja saatto vähän kierrellä kauppojakin. Huomiota herätti, kuinka paljon kodittomia oli nukkumassa puistoissa. Ja, niin kun elokuvissa, omaisuus kulki mukana ostoskärryissä. Sit käveltiin hotlalle rantaa pitkin ainakin osa matkaa.
Vau, muhun teki kyllä biitsi vaikutuksen ja matkalla kaikenlaisia kivoja krääsäkojuja ja kuppilota. Sit kamat lennossa huoneeseen, ja vielä piti käydä katsastamassa suomalaisen hepun pitämä customointifirma. Ei paskemman näkösiä kikottimia. Alkuun
Aamulla ajoissa ylös, ja kävin tekemässä kävelylenkin Venice biitsin laiturille; paljon kalastajia, ja upee näkymä aamuauringossa kylpevään cityyn. Meinasin jäädä auton alle. Ois ollu aika koominen loppu reisulle. Sit kerkes hetken vie löhöömään poolilla.
Klo 12 bussilla kohti kenttää. Käsittämätöntä, kentällä ei ainootakaan paikkaa, jossa vois polttaa.
Ei kyllä enää kauan, kone rullaa just kiitoradalle, ja matka kohti kotia alkaa. Kello on siinä 15.10. Olo toisaalta ilonen, kun pääsee kotiin ja Fisun kainaloon, mut toisaalta vois jäädä tänne vielä vähäks aikaa.
Lento aika tuskaa; ei saanu oikeen nukuttua. Nyt Saksassa, ja kolme tuntia koneen odottelua. Ai nii, nyt on jo eri päivä, kun lähtiessä. Alkuun
En ois uskonu, et aikaerosta ja reissun loppumisesta toipuminen olisi niin rankkaa. Oireet melkein, kun masennusta potevalla. Pönttö oli aivan sekasin. Vaik yöllä nukku kymmenen tuntia, ni parin tunnin hereilläolon jälkeen iski taas väsy, ja jopa nukahteli istualleen. Yöllä heräili, unissa ajo ja pakkas kamoja mopon päälle. Mikään ei huvittanu, ja ei oikeen pystyny keskittymään mihinkään. Nyt jo onneks täysin rytmissä ja normaalit arkirutiinitkin tuntuu siedettäviltä. Alkuun